Ensikertaa toimittajana

Jäähallissa käy melkoinen vilske. HPK:n kauden ensimmäinen kotiottelu Ilvestä vastaan on vetänyt hyvin väkeä Rinkelinmäelle. Ihmisiä tulvii solkenaan sisälle jäähalliin, osa heistä menee aulassa oleville kioskipisteille ostamaan karkkia ja hodareita.

Moni puolestaan lähtee nousemaan rappusia ylös Kerho-ravintolaan. Ja iso osa ihmisistä jatkaa aulasta matkaansa suoraan hallin istumakatsomoihin.

Minä seison jäähallin aulassa olevan Kerhon fanishopin edessä. Oloni on hieman jännittynyt, osin jopa aristelen. Edessäni seisoo ”Spyder”. Harrastekaverini Jatkoajasta. Olemme kohdanneet. Sovimme tapaavamme kello 18 Kerhon fanituotemyymälän edessä. ”Tästä se lähtee”, ajattelen mielessäni.

”Sä taidat olla ”Spyder”, kysyn epävarmalla äänen sävyllä naiselta, jonka olen kuvitellut harrastustoverikseni.

”Joo, olen. Ja sinä sitten kai olet Viltsu.”, ”Spyder” vastaa minulle.

”Ky- kyllä”, saan kangerteltua ulos suustani. Olen ujo etenkin silloin, kun tapaan uusia ihmisiä. Ja varsinkin nyt, kun tapaamani ihminen on noin kaunis nainen.

”Moi vaan. Mun nimeni on Jenni.”, ”Spyder” tokaisee ja jatkaa

”Hyvä, että löysimme toisemme. Annan sinulle tämän toisen pressikortin ja sitten voimme lähteä pressitiloihin.”

”Spyder” tai oikealta nimeltään Jenni kaivaa mustan värisestä käsilaukustaan rahapussinsa esille ja kaivaa sieltä pressikortin. Tämän kortin hän ojentaa minulle. Samalla hän kertoo, että pääsen tuolla kortilla jäähallin pressitiloihin.

Vilkaisemme toisiamme silmiin ja hymyilemme. Jennin hymy on kaunis. ”Voi, kun suloinen nainen”, ajattelen mielessäni.

Sitten lähdemme astelemaan jäähallin pressitiloihin. Ensin nousemme ylös jäähallin pääaulassa olevat rappuset, jotka johtavat Kerho-ravintolaan.

”Sitten tuonne”, Jenni sanoo minulle, kun olemme päässeet Kerho-ravintolaan ja osoittaa ravintolassa olevaa oviaukkoa, josta pääsee hallin kabinettitiloihin. Kävelemme ovelle.

Ovella seisoo järjestysmies, joka ensin kysyy meiltä pressikortit. Ne näytettyämme astumme oviaukon toiselle puolen.

Heti tuon oviaukon läheisyydessä on huone, jonne menemme.

”Tämä on se pressihuone”, Jenni kertoo minulle.

Teen nopean silmäyksen pressihuoneeseen. Siellä on paljon väkeä. Muutamalla ihmisellä on oikein puvut päällä ja löytyy sieltä myös ihmisiä, jotka ovat pukeutuneet pelkkiin verkkareihinkin. Pressihuoneessa käy vilkas hälinä. Ihmisten puheet kuuluvat koskevan lähinnä jääkiekkoa ja alkanutta kiekkokautta.

Muutamalla on mukanaan myös kannettava tietokone, jonka ääressä he istuvat.

”Mennään tuonne”, Jenni sanoo minulle hiljaisella äänellä ja osoittaa miestä, joka istuu kannettavan tietokoneensa edessä. Minä katson tuota miestä.

Hän selailee kuvia tietokoneellaan ja on hänellä koneensa vieressä myös iso kamera. Päässään tuolla miehellä on punainen lippis. Kävelemme Jennin kanssa hänen luokseen.

”Moi”, Jenni sanoo tälle miehelle ja kertoo hänen olevan Jatkoajan HPK-toimituksen valokuvaaja. Miehen nimen Jenni sanoo olevan ”Pekka”.

Minäkin tervehdin häntä ja kerron kuka olen.

”Moi. Mukava saada lisää väkeä toimitukseemme, sitä tarvitaan”, Pekka virkkoo ja luo katseensa minuun.

”Joo, lähdin yrittämään tällaistakin...”, saan kakistettua ulos suustani.

”No niin, se on hieno juttu.”, Pekka vastaa minulle.

Pistän kädet taskuuni ja koitan luoda oloni mukavaksi. Jenni rupeaa keskustelemaan Pekan kanssa. Ounastelen, että he ovat tunteneet toisensa jo kauemmin ja siksi heillä sujuu keskustelu keskenään niin hyvin. Välillä keskustelun seasta kuuluu myös naurun ääntä.

”Tuolta saat otettua myös kahvia, jos haluat”, Jenni huomioi keskustelunsa lomasta myös minut ja osoittaa pressihuoneen nurkassa olevaa pöytää, jonka päällä on muutama paperinen kahvimuki ja kaksi termospulloa.

Astelen tuon pöydän luokse. Nappaan pöydälltä kahvimukin kouraani ja pistän sen termospullon alle. Sitten rupean painamaan pullosta ja sieltä alkaa valumaan kahvia kuppiini.

Täytän kuppini kahvilla siten, että jätän kuppiin myös maitovaran. Bruukaan käyttää kahvini seassa maitoa. Maitoa saan kahvin sekaan lorautettua termospullon vieressä olevasta maitotölkistä. Siitä kaadan lorauksen kahvini joukkoon ja lähden astelemaan takaisin Jennin luo.

”Näitteks te sen yhden komean maalin eilen!”, isomahainen mies ryntää ykskaks mediatilaan ja kailottaa kovaan ääneen.

Hän ei huomaa yhtään minua, sillä olen aivan oviaukon vieressä kahvikuppini kanssa. Tuo pulska mies vahingossa töytäisee minua ja kahvikuppini tippuu lattialle. Kahvini valuu kupistani lattialle kuin vesi pienessä purossa.

”Voi vittu!”, pelästyn, hätäännyn ja jopa punastun. Hiljaisena ihmisenä karsastan tällaisia tilanteita, joissa joudun huomion keskipisteeksi.

”Alkopa harrastetoimittajan urani hienolla tavalla, mitä nyt teen?”, mietin mielessäni ja haron hiuksiani.

Kahvikuppini on lattialla nurin, ja kahvi valunut sieltä ulos lattialle ja muodostanut kupin viereen pienen lätäkön. Minä luon katseeni vuoroin sekä tähän kahvi”lätäkköön” että Jenniin ja hehkun punaisena...