Ihastumisesta pettymys

”Ei hätää. Minä voin kuivata lattian.”, Jenni sanoo, joka on parin paperin palan kanssa astellut viereeni.

”Ki-, ki-kiitos”, saan tokaistua.

Minä seison pressihuoneessa ja tunnen oloni noloksi. ”Hemmetti, perkele...”, kiroan mielessäni. Kahvikuppini on pudonnut eteeni lattialle ja kahvi valunut sieltä ulos, muodostaen pienimuotoisen lätäkön pressitilan lattialle.

Yksi isomahainen mies oli tullut vauhdilla pressihuoneeseen, eikä ollut yhtään huomannut minua. Hän oli vahingossa töytäissyt minua ja kahvikuppini oli sen seurauksena syöksynyt kädestäni suoraan maahan.

”Kylläpä sitä kaikkea sattuukin”, yritän silotella tilannetta.

”No, kohta tämä on jo kuivattu”, Jenni vastaa minulle. Hän on kyyristyneessä asennossa ja parin paperin palan kanssa koittaa pyyhkiä lattiaa kuivaksi.

Minä olen hänen vieressään ja en pysty olemaan havaitsematta, millaisen näyn kyyristyneessä asennossa oleva Jenni minulle järjestää. Olinhan jo aiemmin huomannut Jennin kauneuden, mutta nyt hänen muodokas takapuolensa näyttäytyy minulle kaikessa siroudessaan.

”Voin tietenkin auttaa sinua”, sanon Jennille.

”Ei tarvitse. Tämä on ihan just kuiva...”, Jenni toteaa.

Nyt Jenni nousee takaisin seisomaan kyyryasennostaan ja lattia helottaa taas lähes yhtä siistinä kuin mitä se helotti ennen välikohtaustakin. Jenni hymyilee minulle ja koittaa saada minut jälleen hyvälle mielelle, osin minunkin aiheuttaman vahingon jälkeen.

”Voisimme mennä jo katsomoon”, Jenni sanoo ja vilkaisee pressihuoneen seinällä roikkuvaa kelloa. Kellon viisarit osoittavat aikaa 18.20. HPK:n peli alkaisi kymmenen minuutin kuluttua.

”Mennään vain...”, vastaan takaisin.

Lähdemme Jennin kanssa tepastelemaan kohti lehdistölle varattua katsomon osaa. Pressihuone sijaitsee aivan tuon katsomon vieressä. Itse asiassa pressihuoneen ja katsomon välissä ei ole kuin yksi ovi, jonka toiselle puolelle astelemme.

Lehdistölle on varattuna Rinkelinmäellä kolme istumapaikkariviä. Tällä kertaa nuo rivit ja varatut paikat ovat melkein täynnä. HPK:n kauden avauskotipeliin on saapunut paikalle runsaasti toimittajia ja muitakin ihmisiä, jotka ovat lehdistökatsomoon tervetulleita.

”Istutaan tuohon”, Jenni osoittaa kahta istumapaikkaa katsomon toiseksi ylimmältä riviltä. Jennin ehdotus sopii minulle ja käymme istumaan noille paikoille.

Istumaan päästyämme Jenni kaivaa käsilaukustaan kaksi A4-kokoista paperia, joille hän on kirjoittanut pelien raportoimisohjeet. Ne hän ojentaa minulle ja kehoittaa minua tutustumaan niihin.

”Voit lukea nuo läpi, mutta ei sun vielä tarvitse raporttia kirjoittaa. Ja saat toki kysellä minultakin neuvoja, jos haluat”, Jenni sanoo antamistaan ohjelapuista.

Kiitän Jenniä hänen antamistaan ohjeista ja kiinnitän huomioni hänen hempeyteensä. Aivan kuin olisin jopa ihastumassa häneen. ”Jenni on aika suloinen”, tuumailen ajatuksissani.

HPK ottelee tänä perjantaina Ilvestä vastaan ja matsi alkoi puoli seitsemältä. Seuraamme Jennin kanssa kamppailua tiukalla silmällä, Jennin tehdessä samalla muistiinpanoja vihkoonsa. Ohessa myös puhumme keskenämme, niin illan matsista, yhteisestä toimittajan harrastuksestamme kuin elämästä yleensäkin.

”Mitä sinä teet työksesi?”, Jenni kysyy minulta.

”Käyn tekemässä tuurausvuoroja yhden vanhainkodin keittiöllä...” vastaan hieman jopa häpeillen. Eihän työni niin erikoinen ole ja en yhtään tiedä, millaista työtä Jenni uurastaa. Vaikka hän olisi maisteri.

”Ok. No, sinä et varmaan usko, mutta minä olen maatalon emäntä.”, Jenni puolestaan kertoo.

”Niin justiin... No kieltämättä se lienee aika harvinainen työ tänä päivänä...”, tuumaan.

”Onhan se, mutta hullu mikä hullu. Minulla ja puolisollani on maatalo Lammilla.”, Jenni jatkaa.

Kiinnitän huomioni hänen puheissaan varsinkin siihen, että Jenni paljastaa olevansa varatttu. Kertoihan hän omistavansa maatalon puolisonsa kanssa Lammilta. Osin hieman jopa harmistun, mutta en näytä harmistumistani tietenkään ulospäin.

”Se on varmaan silti mielekäs työ”, totean Jennille.

”Onhan se. Maatalousyrittäminen on aina kiinnostanut minua. Maatilallamme on varsinkin lehmiä. Niistä saamme puolisoni kanssa isoimman elannon”, Jenni virkkoo.

Nyökyttelen hänelle päätäni ja seuraan samalla tiiviisti ottelua. Peli on edennyt jo reippaasti yli puolenvälinsä ja HPK johtaa Ilvestä maalein 2-0.

Enempää osumia matsissa ei nähty. Pallokerho nappasi jo toisen peräkkäisen voittonsa nujertamalla Ilveksen lukemin 2-0. Kauden ensimmäisessä kamppailussaan HPK oli päihittänyt Turussa TPS:n ja nyt joukkue avasi myös kotikautensa voitokkaasti.

Loppusummerin soitua ihastelin sitä remastusta, jonka Kerhon voitto Rinkelinmäen yleisössä oli aiheuttanut. Hämeenlinnan kuuluisasta Sikakatsomosta kuului pitkään HPK-HPK-HPK-huutoja ja huutojen välissä rytmikästä taputusta. Muut katsomot olivat puolestaan mukana riemussa raikuvilla aplodeillaan.

Voitto heti kauden avauskotipelistä maistui Kerhon faneille. Sen aisti siitä tunnelmasta, jonka voittaminen oli katsojiin aiheuttanut.

Olisin itsekin halunnut olla mukana tuossa juhlinnassa. Niin kuin olin vielä viime kaudella ollut. Silloin kävin aktiivisesti Kerhon fanivarusteet päällä HPK:n kotiotteluissa ja niiden lisäksi parissa vierasmatsissakin.

Olen ollut innokas fani, mutta nyt minulle on kerrottu etten saa tuoda faniuttani esille täällä pressikatsomossa. Minun on kuulemma käyttäydyttävä täällä asiallisesti ja puolueettomasti.

”Voisimme nyt lähteä pressiin”, Jenni keskeyttää ihasteluni ja ehdottaa minulle, että lähtisimme jäähallin pukukoppikäytävälle. Siellä yhdessä pukukopissa joukkueiden valmentajat jakaisivat kommenttinsa illan pelistä.

”Mennään vain”, vastaan Jennille. Suostun tietenkin Jennin ehdotukseen, sillä olen hänen perehdytettävänään. Hänhän se paremmin tietää, kuinka täällä hallilla menetellään ja minun on viisainta kuunnella häntä tarkasti.

Lähdemme kävelemään kohti tuota pukukoppikäytävää. Sinne päästessämme meitä odottaa melkoinen yllätys. Pukukoppikäytävältä nimittäin kuuluu lujaäänistä huutoa ja mekastusta.

”Saatana, mikä tunari! Tää menee tarkistukseen. Ihan varmasti menee!”, eräs käheä-ääninen mies karjuu.

”Vittu, mikään jäähyn paikka ollut!”, toinen mies huutaa.

”Mitä täällä tapahtuu?”, minä puolestani kummastelen ääneen.