Pohdiskelua oluttuopin ääressä

”Minustako muka siitosori?”, hassuttelen mielessäni, kun poistun ravintola Popinosta. Tartun ravintolan ulko-oven kahvaan reippaalla otteellani ja tempaisen oven auki. Astun ulos ja annan oven kulkeutua itsestään kiinni.

Minun on saatava miettiä rauhassa Jennin ja Tuulin ehdotusta. Päätän käydä oluella Popinon läheisyydessä sijaitsevassa ravintola Birgerissä. Samalla voisin tuumailla asioita.

”Tarjoilija, pistäs yks olut”, tilaan Birgerin tiskillä.

”4,60, kiitos”, tarjoilija vastaa minulle ja alkaa laskemaan tyhjään lasituoppiin olutta hanasta.

Sen saatuani astelen istumaan tyhjänä olevan pöydän viereen. Lasken oluttuoppini pöydälle ja istuunnun tuolille.

”Olihan se kyllä hullu ehdotus”, rupean ajattelemaan Jennin ja Tuulin minulle esittämää kysymystä Jennin saattamisesta odottavaan tilaan.

Suhtaudun melko ehdottomasti niin paneskeluun kuin lapsen hankkimiseenkin. Olen aina ajatellut, että lapsen hankkiminen on rakastavaisten miehen ja naisen välinen ”teko”. Jumalan lahja heille. Kai ehdottomuuteni johtuu siitä, että oma perheeni on niin perinteellinen. Isäni ja äitini ovat olleet jo 30 vuotta naimisissa.

Nyt minun pitäisi auttaa lapsen saamisessa lesboparia. ”Enhän välttämättä edes hyväksy lesboutta”, puistattelen mielessäni. ”Kuinka voisin auttaa heitä?”, tuumaan.

Hörppään ohessa olutta suuhuni tuopista. ”Tästä ainakin tykkään”, ajattelen ja tyhjennän tuopin muutamalla kulauksella kurkkuuni. Saatuani tuopin tyhjäksi tepastelen uudelleen baarin tiskin luo ja tilaan toisenkin oluen.

”Kyllä se oli järjetön ehdotus. En mä sellaiseen suostu...”, pohdin ja istuudun takaisin tuolilleni. Samalla ryhdyn tyhjentämään toistakin oluttuoppia.

”Toisaalta...”, alan miettimään Jennin ja Tuulin kysymystä toisestakin näkökulmasta. Olen ehtinyt jo tykästymään Jenniin ja olisi ihan mukavaa saada auttaakin häntä. ”Eihän se välttämättä olis kuin yks tuikkaus”, mietin.

Ja oikeassahan se Jenni siinä oli, että olen hieman jopa himoinnut häntä seksuaalisessa mielessä. Onhan hän ulkonäöltään ja muodoiltaan sellainen pakkaus, josta pidän. ”Tummahiuksinen, läskiä luiden ympärillä ja hyvä rintavarustus”, perustelen itselleni.

”Olisko se lainkaan paha juttu päästä hänen kanssaan piehtaroimaan...”, tuumailen, kun samalla kuvittelen mielessäni näkyä Jennistä pitsisissä alusvaatteissa. ”Ei yhtään huono”, totean.

Ja kun Jenni itse olisi vielä valmis ja halukaskin petihommiin. Raavin samalla päätäni, otan hörpyn oluttuopistani ja korjaan asentoani tuolilla.

”Entäs se rahasumma!”, mieleni kirkastuu entisestään. Alan ajattelemaan sitä rahasummaa, jonka Jenni ja Tuuli minulle palveluksistani maksaisivat.

100 000 euroa on iso summa työttömälle ja porukoittensa nurkissa laahustavalle poikamiehelle. ”Sillä saisi ostettua vaikka oman asunnon”, pohdiskelen.

”Mutta sittenkin...” Ajatus jonkun naisen tuikkaamisesta paksuksi rahasta ja vielä siten, että en saisi koskaan tunnustaa isyyttäni tai olla oman lapseni kanssa tekemisissä tuntuu oudolta, osin jopa luonnottomalta.

Kaadan viimeisetkin tipat oluttuopistani kitaani, lyön tuopin pöydälle ja nousen tuolilta. Lähden pois Birgeristä ja kävelen odottamaan Parolaan kulkevaa linja-autoa läheiselle bussipysäkille. Lähden takaisin kotiini.

Kotimatkallani, niin bussia odotellessani kuin linja-autossa istuessanikin minulla on vielä hyvin aikaa miettiä Jennin ja Tuulin esittämää ehdotusta. Ehdotus on saanut pääni pyörälle, sillä sen verran erikoinen ja yllättävä se oli ollut.

Parolaan päästyäni nousen pois bussista ja alan naputtelemaan tekstaria kälyisellä ja vanhalla Nokian matkapuhelimellani Jennille.

”Olen tehnyt päätökseni. Voisinko huomenna tulla käymään Lammilla...”, kirjoitan viestiini.

Ehdin kävelemään jo lähes kotiini, kunnes Jenni vastaa minulle.

”Tuu vaan. Toivottavasti vastauksesi tulee miellyttämään minua tai meitä, minua ja Tuulia”, Jenni kirjoittaa ja pistää viestinsä loppuun silmäänsä vinkkaavan hymiön.

Mikä tulee olemaan Viltsun päätös? Miten Viltsun taival päättyy? Muista huomenna lukea novellisarjan päätösjakso.